“Se ei kiinnosta minua pätkääkään”, Henrik vastasi toistaen kylmästi Ricardon aiemmat sanat. “Te voitte kävellä pääportille aivan kuten olit laittamassa kahdeksannella kuulla raskaana olevan vaimosi kävelemään.”

Neljä kookasta turvamiestä nousi portaita ylös ja asettui ulko-oven eteen estäen Ricardon ja Vanessan pääsyn takaisin sisään taloon. Samaan aikaan kaksi talon palvelijaa kantoi ulos kaksi pientä muovikassia, joihin oli hätäisesti heitetty Ricardon puvuntakkeja ja Vanessan kengät. Kassit pudotettiin märälle nurmikolle.

Ricardon polvet pettivät. Koko hänen viisi vuotta huolellisesti rakentamansa valheellinen kulissi rikkaasta ja mahtavasta liikemiehestä mureni silmänräpäyksessä mudaksi. Hän tajusi, että ilman Marianan suvun varoja ja nimeä hänellä ei ollut mitään: hänen omat yrityksensä olivat konkurssikypsiä, hänen luottokorttinsa olivat sidoksissa säätiön tileihin, ja hänen hieno elämänsä oli ollut vain lainattua loistoa, jota hän ei ollut osannut arvostaa.

“Henrik… herra Cederberg, pyydän!” Ricardo änkytti ja lankesi märille portaille polvilleen, sateen piiskatessa hänen kalliita hiuksiaan liiskaan. “Tämä on valtava väärinkäsitys! Minä rakastan Marianaa! Minä olin vain sekaisin, tein hirvittävän virheen! Anna minun puhua hänelle, hän antaa minulle anteeksi, meidän lapsellemme täytyy olla isä!”

Auton tummennettu takaikkuna liukui hitaasti alas pari senttimetriä. Mariana katsoi ulos autosta kohti portailla matelevaa miestä. Hänen kasvoillaan ei näkynyt enää kipua eikä epätoivoa. Kyyneleet olivat kuivuneet, ja niiden tilalle oli asettunut äidin vankkumaton, kylmä päättäväisyys.

“Lapsellani ei ole isää, joka jättää perheensä sateeseen”, Marianan ääni kuului ikkunan raosta tyynenä ja kirkkaana. “Nauti sateesta, Ricardo. Sinä ja Vanessa ansaitsette toisenne.”

Ikkuna liukui umpeen. Henrik kääntyi katsomatta enää taakseen ja astui takaisin omaan autoonsa. Henkivartijat viittoivat pääportille, sulkien kartanon ovet lopullisesti heidän takanaan. Kun moottorit käynnistyivät ja autosaattue kääntyi ympäri vieden Marianan kohti perheen turvallista yksityisklinikkaa ja uutta elämää, Ricardo ja Vanessa jäivät seisomaan kaatosateeseen mutaiselle tielle, käsissään vain kaksi märkää muovikassia ja edessään elämä, jonka he olivat omalla julmuudellaan tuhonneet peruuttamattomasti.