Hän palasi lounaalta ja huomasi sisällön olevan eri tavalla järjestetty.
Mitään ei puutu.
Mikään ei selvästikään häirinnyt.
Liikkui vain sen verran, että sen avannut halusi hänen tietävän.
Grace sulki lokeron.
Lähistöllä seisoi nainen nimeltä Lena Ortiz.
Lena oli kolmekymmentäkahdeksan, työskenteli aikataulutusalalla ja hänellä oli tapana huomata asioita, joita hän teeskenteli olevansa huomaamatta.
“Kadotatko jotain?”
“Ei.”
Lena vilkaisi käytävää pitkin.
“Älä sitten pidä siellä mitään tärkeää.”
Grace katsoi häntä.
“Onko tätä tapahtunut ennen?”
Lena katui heti puhumistaan.
“En sanonut niin.”
Grace nyökkäsi.
“Kunnossa.”
Leena alkoi kävellä poispäin.
Sitten pysähtyi.
“Huone 214.”
Grace odotti.
Leena ei kääntynyt ympäri.
“Entä se?”
“Vanhojen asiakirjojen säilytys.”
Sitten hän lähti.
Sinä iltana Grace odotti yli seitsemän.
Huone 214 sijaitsi hallintorakennuksen toisessa päässä.
Lukko oli vaihdettu hiljattain.
Grace ei yrittänyt sitä.
Sen sijaan hän tarkisti rakennusrekisterin.
Ei mitään.
Sitten huoltosuunnitelma.
Ei mitään.
Palotarkastuskartta.
Huone 214 oli merkitty ARKISTOksi.
Seuraavana aamuna hän kysyi Martinilta.
Hän kalpeni.
“Unohda se huone.”
“Miksi?”
“Armo.”
“Mitä siinä on?”
Martin katsoi varaston sisäänkäyntiä kohti.
“Asioita, joiden pitäisi olla poissa.”
Grace ei sanonut mitään.
Martin hieroi otsaansa.
“Et todellakaan ymmärrä, missä olet.”
“Yritän.”
“Ei, sinä yrität korjata jotakin.”
Hän laski ääntään.
“Se on eri asia.”
Grace katseli häntä.
“Kuinka kauan Pike on ollut täällä?”
“Kaksitoista vuotta.”
“Entä ennen häntä?”
“Ihmiset tulivat ja menivät.”
“Hänen takiaan?”
Martin näytti väsyneeltä.
“Esität kysymyksiä tyyliin, että seuraukset eivät koske sinua.”
Gracen ilme pehmeni.
“Kyllä ne tekevät.”
“Käyttäydy sitten sen mukaisesti.”
