Sinä iltana leikkasin kakun.

Kuorrutteen päällä oleva mansikka ei enää tuntunut vitsiltä.

Se näytti ihan mansikalta.

Ja ymmärsin, että ehkä paraneminen alkoi juuri näin: kun esineet lakkasivat kuulumasta elämäsi pahimpiin päiviin ja palasivat olemaan vain esineitä.

Ennen ensimmäisen palan tarjoilua isäni kysyi minulta: “Toivoitko jotain?”

Katsoin perhettäni, käytävään johtavaa ovea ja pöydälle jätettyä puhelinta pelkäämättä, että joku naputtelisi sitä.

Hymyilee.

– Ei, sanoin. – Tällä kertaa tein valinnan.